Talvi vaan lähenee – toivottavasti vikkelämmin kuin parin taannoisen syksyn jälkeen. Onkin vaihteeksi mukava nähdä maisema valkoisena jo ennen joulua ja vuoden vaihtumista.

Autoilla liikkuvat voivat olla asiasta toistakin mieltä. Itse tosin miellän synkällä, syksyisen pimeällä kelillä autoilun perin ikäväksi touhuksi.
Hyvienkin ajovalojen teho häviää murto-osaan verrattuna niitten tehoon lumisen maiseman aikaan. Tästä syystä suunnattomasti ihmetyttää jokasyksyinen ”toissilmäisten” autojen suuri määrä! Tuohon tilanteeseen olen sateisella, öisellä tiellä itsekin joutunut, mutta kun auton hanskalokerosta löytyy varapolttimo, ei pitkää matkaa puolitehoisilla valoilla tarvitse ajella – vain lähimmän valaistun rakennuksen pihaan.
Kuten syksyllä, myös keväällä, aurinko paistaa pilvettömänä päivänä viistosta kulmasta ja aiheuttaa vastavaloon ajavalle häikäisyä. Ajovalojen kunto tulee tuolloin tärkeäksi näkymisen, ei näkemisen vuoksi.
Oletteko huomanneet, että – useammin kuin esiintymistiheyteen on uskominen – eräs automerkki suorastaan paistaa silmään, kun havaitaan liikkeellä oleva täysin valoton auto. Vähän vanhemmissa ”Mersuissa” ei valomuistia ollut ja turhan usein niitä valottomina vastaan tuleekin. Huomattavasti halvemmissa ajoneuvoissa moinen apuväline oli jo kymmenisen vuotta aikaisemmin. Se korvien välissä oleva valomuisti tuntuu pettävän liian usein.

Lumella ajamisen oppii harjoittelemalla, samalla tavoin kuin syyspimeälläkin. – Edellinen tuntuu vaan mukavammalta.

Laitatin talvirenkaat autoon jo kuukausi sitten – heti kun ensimmäinen pakkanen oli tehnyt yövisiittinsä. Miehillä on melko yleisesti tapana perustella talvirenkaitten vaihtonsa viivyttämistä nastojen kulumisella, ”kun joutuu ajamaan sulalla tiellä”.
Kysynpä vaan: Kuinka usein pääset merkittävän pitkiä matkoja Suomen talvessa lumisilla teillä liikkumaan? Päätiet ovat sulat lähes täydellisesti läpi vuoden – sivutiet, no jos ei aivan sulat, niin sitten jäiset tai uraisen lumiset. En ymmärrä kuinka näissä olosuhteissa kesärenkailla ajellaan.

Toinen moite miespuolisille autolla liikkuville:
Aina harmittaa, jos havaitsee jonkun käyttäytyvän liikenteessä ”aina oikeassa”-, ”minä näytän”-, ”isomman oikeudella”- ym. itsetietoisella asenteella. Kaikkein eniten se harmittaa, jos huomaa tällaisella asenteella liikkuvan olevan ammattiautoilija. Huono käyttäytymismalli huomataan ja muistetaan! Oikeastihan maantiematka on sujunut erittäin hienosti silloin, kun matkan varrelta ei jää mieleen kovin paljon ”silmiinpistävää” – yksikin asennevammainen tilanne mielissä säilyy.

Ammattiautoilijat, useimmiten miehet, ansaitsevat palautetta kännykän käytöstä.
Kännykkään puhuva kuorma- tai pakettiauton kuljettaja on ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Kun itse ajoin aikoinaan pitkää työmatkaa autolla päivittäin, käytin kädet vapauttavaa laitetta ja samalla lyhensin työpäivääni kahdella tunnilla, jonka muuten olisin joutunut käyttämään kotiin tai työpaikalle saapumisen jälkeen puhelimella viestittäen.
Tuolloisia kädet vapauttavia laitteita ei voi verratakaan nykyisiin vastaaviin, mutta tehtävänsä hoitivat!
Törkeintä on pakottaa taksissa asiakas kuuntelemaan matkataipaleella jonninjoutavia jorinoita omista vapaa-ajan tapahtumista. – Onneksi tällaiseen kyytiin ei tarvitse istahtaa toista kertaa: asiakkaalla (jolla on norsun muisti) on vapaus valita!

Voiko sitten miehille positiivista palautetta autoilun saralta antaa laisinkaan? – Voi toki. Kuten jo aiemmin mainitsin, tilanne on niin sanotusti hanskassa silloin, kun ei mitään eriskummallista huomaa olevankaan. Ainakin 80 % tiellä kulkijoista ajaa (taiteilee, taistelee, yrittää) niin kuin siellä kuuluu kulkea.
Heille voi antaa positiivista palautetta.

Aikoinaan autokoulussa opetettiin ohitustekniikkaa ohittavalle ajoneuvolle seuraavin evästyksin:

• Anna ennen ohitukseen lähtöä merkki ohitettavalle kaukovaloja väläyttämällä. Seuraa taustapeilejä.
• Vilkku vasempaan ja reippaasti ohi. Vaihda pimeällä pitkille valoille, kun oma etupuskurisi on ohitettavan takapuskurin kohdalla.
• Pysy ohituskaistalla – mikäli mahdollista – reilun matkaa ohituksen jälkeen (älä likaa ohitettavan tuulilasia ja ajovaloja).
• Vilkku oikeaan ja omalle kaistalle.
• Heilauta kättä kiitokseksi turvallisesta ohituksesta.

Vastaukseksi saat todennäköisesti lyhyen valonväläytyksen ohitetulta – kiitokseksi samasta syystä!
Ohitettavaa opastettiin seuraavasti:

• Kun näet takana olevan ajoneuvon ohitusmerkin, näytä oikealla vilkullasi, että olet huomannut hänen lähtevän ohitukseen.
• Aja tasaisesti (voit toki keventää kaasujalkaasi – mutta älä kiihdytä). Vaihda pimeällä tiellä lyhyille valoille, kun oma etupuskurisi on ohittajan takapuskurin kohdalla.
• Vastaa ohittajan kiitokseen väläyttämällä lyhyesti pitkiä valoja.

Jopa tuli molemmille hyvä mieli!

Jos haluaa kommentteja kirjoituksiinsa, kannattaa valita aiheeksi naispuolisten autolla liikkujien kommentoiminen.

Tyypillistä (stereotyypillistä) (nais-)henkilöautoilijaa koskettelevaa kommentoitavaa:

• Naisen ei tarvitse olla ammattiautoilija pystyäkseen puhumaan kännykkään ajon aikana.
• Kaiken maailman asioitten touhuaminen ajon aikana. Joskus luulin, että se johtuu mukana olevasta aviomiehestä, mutta naiset osaavat touhuamisen taidon ihan itsekseenkin.
• Liian monta valoitta vastaantulevaa autoa ajaa nainen.
• Vauhti (HUOM! Ei: nopeus) varsinkin kaupunkiliikenteessä on melkoinen.

Kuinka tällaisiin päätelmiin olen tullut?

• Liikun autolla liiankin paljon. Männä vuosina liikuin autolla aivan liian paljon – oli pakko! Yhtään kertaa – en yhtä ainoaa kertaa ole tavannut tien vierellä seisovaa ajoneuvoa, jonka naiskuljettaja on pysäyttänyt puhuakseen kännykkään. Tällaisia ajoneuvoja olen nähnyt varmaan yli sata, ehkä yli 200, mutta kuskin jakkaralla on aina istunut mies.
• Lapsia kuljettava äiti tai hoitotäti on usein mielenkiintoinen seurailtava. Siinä vaiheessa, kun lapsi on oppinut (tai monikossa!) itse nousemaan ja vyöttäytymään autoon, se on jo liikkeellä alettaessa touhuaminen kiinnittymisten varmistamiseksi. Vierellä istuvan kiinnittymistä jopa autetaan matkan jatkuessa liikenteen seassa kuin ei mitään! Ehkä ”isi toruu illalla” tottelemattomuudesta.
  Takapenkkiläisten kuraisia kumisaappaita siirrellään etuistuinten välistä, ettei ”plyyssi sotkeennu”!
  Pahin näkemäni tapaus (onneksi en itse ollut autolla): Nuorehko nainen meikkaamassa silmäripsiä autoa ajaessaan – huh!
• Valomuisti pettää monelta naisautoilijalta, vaikkei mersua ajaisikaan.
• Vauhti on huvittavan lujaa taajama-alueilla. Liikennevalo-ohjatulla väylällä kauppakassi kiihdyttää nopeasti niin kuin pitääkin, mutta edessähän on seisominen seuraavissa valoissa – ja bensa palaa! Jouhevan ajamistaidon puuttuminen kaupunkiliikenteessä ei ole yksin naisautoilijoiden ongelma. Nuoret kuljettajat syyllistyvät kiihdyttelyn syntiin aivan yhtä hanakasti.
  Tässä on syytä antaa positiivista palautetta ammattiautoilijoille: Taksit tietävät tarkasti, mitä vauhtia ajaen liikennevalojen vihreä aalto toimii. Samoin raskaamman liikenteen kuljettajat; toki heille se lankeaa ihan luonnostaankin ajoneuvon verkkaisesta luonteesta johtuen.
  Erään pakettiautoilijat –ryhmän autot (nimeä mainitsematta), mollaavat Varkaudessa tämän ryhmän mainetta törmäilevällä ja ajoin röyhkeällä liikkumistavallaan, mutta onneksi auton kyljestä on helppo painaa nimi mieleen. Kun ja jos joskus tulevaisuudessa tarvitsen pakettiautopalveluita, kierrän tarkkaan ko. autoilijan kuljetuspalvelut!

Yksi asia vielä. Tosin ei vaarallinen, mutta ”läheltä piti” -tilanteita aiheuttava ja kiusallinen. Nimittäin markettien tai muiden suurempien pysäköintipaikkojen parkkiruutuun ajaminen ja sieltä lähteminen tehdään aivan suotta (laiskuutta?) turhan monimutkaiseksi.
Koska asia ei ole kovin vaarallinen, on joskus hauska päästää vaimo yksin shoppailuilleen ja jäädä autoon istuksimaan ja naureskelemaan. Sekä Joroisten S-Marketin että Varkauden Prisman parkkipaikoilla tähän on oiva tilaisuus.

Perusteluja:

• Päinvastoin kuin yleisesti kuvitellaan, auton ajaminen etuperin ”tarkasti” ei ole sen helpompaa kuin peruuttaminenkaan.
• Peruutettaessa parkkiruutuun ketään ei ole takana törmäilemässä, toisin kuin parkkiruudusta peruuttamalla lähdettäessä. Peileistä on lisäksi helppo seurata, että auton molemmille puolille jää yhtä suuret välit viereisiin autoihin. Auto ei myöskään jää yhtä helposti vinoon kuin etuperin pysäköivien autot näkyvät jäävän.
• Parkkiin mentäessä ei ole kiirettä, mutta pois lähdettäessä voi jo tuli ollakin hännän alla.
• Mainitsemani Prisman parkissa autot ovat kahden jonoissa ja monen riveissä, siis kaksi peräkkäin ja monta rinnakkain. Huvittavinta on ajaa vapaaseen jonoon etuperin jääden takimmaiseen ruutuun, kun edessä olevasta ruudusta pääsisi pois suoraan ajamalla.
  Anteeksi vaan, mutta jopa autoa ajettaessa, ajatteleminen ei ole kiellettyä!
• Tärkeäksi asian tekee pois lähteminen. Auton ollessa valmiina etuperin koko lähdön tilanne näkyy selkeästi edessä ja itsellä on mahdollisuus olla huvittunut ”varikkopysähdyskarusellista”!

Siitäpä sitten turvallisesti jouluparkkiin tai vaikka pitemmälle joulumatkalle maantietä pitkin.
Turvallista matkaa.